22.09.2022 16:30
Kauden 2022-2023 talvitreenit julkaistu
Seura on keskittänyt talviharjoittelun kaudella 2022-2023 juuri avattuun Raision Hyvän Olon -keskukseen, jonka golfalue kantaa nimeä KGM Golf Lounge. Harjoitukset alkavat loka-marraskuun vaihteessa viikolla 44.
Hyvien kulkuyhteyksien päässä, Raision ABC:n läheisyydessä sijaitsevasta KGM Golf Loungesta löytyy kaksi Trackman -simulaattoria, kolme lyöntipaikkaa sekä putti-/chippiviheriö. Tila on seuran käytössä 15 tuntia viikossa siten, että osa ajoista on ohjattua harjoittelua ja osa ajoista myydään seuran jäsenille ilman opetusta. Vuorot ovat maanantaisin, tiistaisin ja torstaisin klo 16-21. Vuorot alkavat viikolla 44 ja päättyvät viikolla 12. Joulun ja uuden vuoden välipäivinä viikolla 52 ei ole harjoituksia eikä vakiovuoroja. 24h Junnugolfille -tempauksessa kerättiin tänä vuonna ennätyspotti ja sen ansiosta juniorien talviharjoitteluvuorot ovat entistä edullisempia.
Nyt myyntiin tulevat ohjatut treeniryhmät. Vakiovuorot golfsimulaattoreihin ja harjoitusalueelle (ilman ohjausta) tulevat myyntiin ti 4.10. Vuoroista ilmoitetaan kotisivuillamme.
Meistä riippumattomien teknisten ongelmien vuoksi vakiovuoroja ei ole vielä saatu myyntiin, pahoittelemme viivästystä. Ilmoitamme heti kun vuorot ovat varattavissa.
Uutista päivitetty 5.10.
Kankaisten Golfin jäsenillä on mahdollisuus tutustua KGM Golf Loungeen torstaina 29.9. klo 17:30-19:30 välisenä aikana. Paikalla tällöin Enni ja Oona tutustuttamassa KGM Golf Loungen palveluihin ja kertomassa lisää talviharjoitteluryhmistä. Älä turhaan ota omia mailoja mukaan, halutessasi pääset lainamailoilla testaamaan harjoitusolosuhteita.
Ilmoittaudu harjoitusryhmiin heti! |
Maanantai
17:00-18:00 Aikuiset hcp 36-54 (ryhmä 2)
Tiistai
16:00-17:00 Seniorit
17:00-18:00 Aikuiset hcp 5-20
18:00-19:00 Aikuiset hcp 20-36
19:00-20:00 Aikuiset hcp 36-54
Harjoitukset 4-6 pelaajan pienryhmissä, yhteensä 20 harjoituskertaa. Harjoitukset ovat vuoroviikoin harjoitusalueella ja Trackman golfsimulaattorissa. Simulaattorissa harjoitellaan 3 hengen ryhmissä. Harjoituksia vetää PGA Pro Marko Kallinen.
Hinta 425€ / pelaaja.
Torstai
17:00-18:00 NaisGolf ryhmä naisille, hcp 30-54 (ryhmä 2)
18:00-19:00 NaisGolf ryhmä naisille, hcp 30-54
NaisGolf treeniryhmä on 4-6 pelaajan pienryhmä. Harjoitukset ovat vuoroviikoin harjoitusalueella ja Trackman golfsimulaattorissa. Simulaattorissa harjoitellaan 3 hengen ryhmissä.
Treeniryhmällä opetusta 10 kertaa talven aikana (noin joka toinen viikko), sekä 10 itsenäistä harjoituskertaa, yhteensä siis 20 harjoitusta.
Harjoituksia vetää Golfpro Oona Vartiainen.
Hinta 295€ / pelaaja.
Lisätiedot aikuisten harjoitusryhmistä Oona Vartiainen oona.vartiainen@kgm.fi.
Juniorit harjoittelevat 4-6 pelaajan pienryhmissä. Harjoitukset ovat vuoroviikoin harjoitusalueella ja Trackman golfsimulaattorissa. Harjoituksia vetää PGA Pro Marko Kallinen sekä junioriohjaaja Enni Henttonen. Ryhmän valmentajan nimi sulkeissa ryhmän nimen perässä.
Kaikilla ryhmillä harjoitukset maanantaisin, ryhmät jaoteltu iän tai tasoituksen mukaan. Torstaisin Futureryhmä treenaa omassa pienryhmässään.
Maanantai
- 17:00-18:00 Harrasteryhmä alle 13v (Enni)
- 18:00-19:00 Harrasteryhmä 13+ v, hcp 36-54 (Marko+Enni)
- 18:00-19:00 Harrasteryhmä 13+ v, hcp alle 36 (Marko+Enni)
Tiistai
- 17:00-18:00 Harrasteryhmä 2 alle 13v (Enni)
Torstai
- 17:00-18:00 Futureryhmä (Marko)
Juniorit alle 13v
- 1h / vk - 100€
- 2h / vk - 200€
Juniorit yli 13v
- 1h / vk - 175€
- 2h / vk - 275€
Futureryhmä
- 2h / vk - 350€
(Ma 18-19, to 17-18)
Mikäli ryhmä tulee täyteen, järjestetään lisää harjoitusryhmiä. Lisätiedot ja kysymykset Juniorikoordinaattori Enni Henttonen enni.henttonen@kgm.fi.
Ilmoittaudu mukaan harjoitusryhmiin! |