15.06.2020 12:00
Fujitsu Junior Tour 1 – Kullo Golf Club
Viikonloppuna Kullo Golfissa pelattiin Fujitsu Finnish Junior Tourin ensimmäinen osakilpailu. Kuumat kesäiset kisapäivät toivat varmasti omat haasteensa peliin, kun aurinko porotti kumpanakin päivänä pilvettömältä taivaalta.
Ensimmäisenä kisapäivänä pelattiin kaksi täyttä kierrosta. Ensimmäinen kierros oli Sakkelta erinomaista ja tasaista peliä, ja tuloskorttiin merkattiin 70(-2) lyöntiä neljän birkun ansiosta. Tulos 70(-2) riitti johtoasemaan ensimmäisen kierroksen jälkeen. Myös toinen kierros oli melko tasaista peliä ja kokonaistulokseksi Sakke pelasi 73(+1) lyöntiä. Tämä ei kuitenkaan riittänyt enää johtotulokseen, Etelä-Pohjanmaan Golfista tulevan Eeli Kujanpään pelatessa huikean 67 lyönnin kortin.
Finaalikierrokselle Sakke starttasi jaetulta toiselta sijalta. Lauantain kaksi kierrosta helteessä vaati varmasti veronsa kaikilta kilpailijoilta, eikä sunnuntain finaalikierroksella nähty enää samanlaisia mainittavia huipputuloksia. Sakke taisteli itsensä kuitenkin hienosti finaalikolmikkoon ja lopulliseksi sijoitukseksi kirjattiin jaettu kolmas sija. Kisan lopulliset tulokset ovat nähtävissä tästä. Onnittelut Sakkelle.
Seuraavana kilpailuna Sakkella on vuorossa juhannuksen jälkeen pelattava U18 Finnish Stroke Play Championship Kymen Golfissa (24.6.-26.6.2020).
Sakken omat kommentit kisasta: ”Pelasin kaikilla kierroksilla aika aggressiivista golfia. En lähtenyt varmistelemaan missään vaiheessa, vaan löin tosi paljon draivia. Lyönti tuntui hyvältä ja tuloksen tekeminen oli ihan omissa käsissä. Viimeisellä kierroksella heikot lyönnit osuivat todella huonoihin kohtiin, ja rangaistuslyöntejä tuli peräti kolme. Puttaaminen oli myös vaisua koko kisan ajan. Griinit olivat aika tahmeat ja jätin putteja tajuttoman paljon linjassa lyhyeksi. Nyt vain tämä viikko treeniä ja lepoa, sillä ensi viikolla on lähtö Kotkaan junnujen SM-kisoja varten”.