Ajanvaraus

Kauppa

Aloita Golf

Kalenteri

JATKUVAN KEHITYKSEN TIELLÄ – TALVEN AIKANA KENTTÄALUEEN KUNNOSTUS- JA MUUTOSTÖITÄ


Kankaisten Golfin kausi 2020 on ollut monellakin tapaa ennätyksellinen. Seuran jäsenmäärä on ennätyslukemissa, samoin kuin kentällä pelattujen kierrosten määrä. Myös yhtiön liikevaihto on kehittynyt suotuisissa merkeissä. Kenttä on lisäksi saanut kuntonsa puolesta kehuja niin osakkailta, seuran jäseniltä kuin vieraspelaajiltakin.


Jotta Kankaisten Golf olisi vetovoimainen myös jatkossa, on kentän ja muiden olosuhteiden säännöllinen kehittäminen ensiarvoisen tärkeää. Kenttäyhtiö on suunnitellut toteuttavansa talven aikana muutamia isompia ja pienempiä kentän kunnostus- ja perusparannustoimenpiteitä. Pienemmistä toimenpiteistä pelaajien kannalta näkyvimmät ja merkittävimmät lienevät Puisto 1:n portaiden uusiminen, kentän reuna-alueiden siistimistyön jatkaminen sekä kosteuden puolesta ongelmallisten alueiden kuivatustyöt. Mainituista kaksi ensimmäistä toteutetaan talven aikana, ennen kauden alkua ja kentän kuivatukseen liittyviä toimenpiteitä tehdään sekä talven että pelikauden aikana.


Myös maanomistaja on jatkamassa viime talven aikana kenttäalueella käynnistettyjä metsäalueiden hoitohakkuita. Hakkuutyöt vaativat routaisen maan ja niiden toteuttaminen on pitkälti kiinni siitä, minkälainen talvi on tulossa. Suunnitelmissa olevat hakkuualueet ovat Kankaksen väylien 1-4 keskelle jäävä metsäalue, Kartano 3:n ja Puisto 4:n väliin jäävä metsäalue sekä Puisto 6:n oikea reuna. Puisto 6:n osalta hakkuut voidaan toteuttaa myös roudattomana aikana, mutta ko. alueen osalta myös ympäristöviranomaisten kanta vaikuttaa töiden tekemiseen ja niiden laajuuteen.


Kuva: Timo Tolppanen

Kasteluvesikapasiteetin lisääminen

Hyväkuntoinen kenttä vaatii kauden aikana merkittävän määrän vettä. Vaikka saimme Kartano 8:lle rakennetun vesialtaan johdosta lisää kasteluvesikapasiteettia, emme vielä ole siinä tilanteessa, että meidän kasteluveden määrä olisi kesän aikana riittävä. Seuraava suunniteltu toimenpide asian parantamiseksi on Kankas 7:n oikealla puolella olevan Pitkälammen laajentaminen ja puhdistusruoppaus. Tämä projekti tullaan toteuttamaan talven aikana, mikäli keliolosuhteet sen sallivat. Samassa yhteydessä on suunniteltu toteutettavaksi myös Kankas 6:n ja Kankas 7:n väliin jäävän Koukkulammen puhdistusruoppaus.

Kentän pelattavuuteen Pitkälammen laajentaminen ei käytännössä vaikuta, sillä laajennuksen suunta on pelisuunnasta katsoen lammen oikealle puolelle. Pelaajien kannalta merkittävin muutos on visuaalinen, kun molempien lampien kaislikot poistuvat ja alueen vesialueet saadaan näkyviin. Kaiken kaikkiaan siis maisema tulee siistimmäksi ja avarammaksi.


Kartano 8:n lammen ympäristön viimeistelytyöt käyntiin

Toinen merkittävä talven aikana toteutettava toimenpide on Kartano 8:lle rakennetun vesialtaan läjitysalueen viimeistely ja samassa yhteydessä toteutettava Kartano 8:n lyöntipaikan laajentaminen ja peruskorjaus sekä kastelujärjestelmän uusiminen. Edellä mainittujen toimenpiteiden lisäksi projektiin on sisällytetty uuden kulkureitin rakentaminen Kartano 7:n oikealta puolelta Kartano 8:n lyöntipaikalle. Uusi reitti palvelee ensisijaisesti keltaisilta sekä valkoisilta pelaavia pelaajia ja tasaa myös kentän kulumista. Kankas 2:n puolella oleva kunnostettava alue pyritään viimeistelemään pelikauden aikana, sillä talven aikana raskaalla kalustolla kentän läpi kulkeminen ei käytännössä ole mahdollista.


Jos, ja toivottavasti kun nämä edellä mainitut toimenpiteet saadaan kaikki suunnitellusti toteutettua, on meillä taas ensi kaudella tarjota entistä paremmat peliolosuhteet kaikille Kankaisissa golfista nauttiville pelaajille.


Timo Tuominen
Toimitusjohtaja
Kankaisten Golf