Ajanvaraus

Kauppa

Aloita Golf

Kalenteri

Kankainen kasvaa ja kehittyy - lisäresursseja kentälle ja toimistoon

Kankaisten Golf on viime vuosina kasvanut ja kehittynyt huimasti niin kenttäyhtiön kuin seurankin näkökulmasta. Kolme vuotta sitten laadittu ja vastikään päivitetty yhteinen strategia ohjaa toimintaa kohti entistä laadukkaamman golfkokemuksen luomista niin osakkaille, jäsenille kuin vieraspelaajillekin.

Apulaiskenttämestariksi kokenut Jussi Viitala

Kentän kunto on saanut viime vuosina runsaasti kehuja ja näin halutaan pitää jatkossakin. Kokenut kentänhoidon ammattilainen Jussi Viitala on palkattu vakituiseksi työntekijäksi apulaiskenttämestarin tehtävään. Kaudella 2021 Jussi työskenteli jo vastaavalla nimikkeellä Kankaisissa, nyt tehtävä on vakinaistettu.

Jussi on suorittanut golfkentänhoitajan ammattitutkinnon ja Golfkenttämestarin erikoisammattitutkinto on näyttöä vaille valmis. Lisäksi hänellä on yli 15 vuoden kokemus kentänhoidon tehtävistä mm. Loimijoki Golfissa ja Alastaro Golfissa. Jussi aloitti tehtävässään maaliskuun alussa.

Kuvassa olevat Enni Henttonen ja Jussi Viitala aloittivat maaliskuun alussa uusissa tehtävissään.

Seuralle ensimmäinen päätoiminen työntekijä

Kankaisten Golf ry teki loppuvuodesta päätöksen palkata seuran ensimmäinen päätoiminen työntekijä. Palkkauspäätös on ehdollinen ja edellyttää, että seuralle myönnetään Opetus- ja kulttuuriministeriön seuratoiminnan kehittämistukea. Seuratoiminnan kehittämistuki on tarkoitettu lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen lisäämiseen sekä monipuolisen organisoidun liikunnan kehittämiseen. Päätös seuratuen myöntämisestä tehdään huhtikuun aikana. Työntekijä palkataan juniorikoordinaattori nimikkeellä. Tehtävään on valittu liikunnanohjaajaksi valmistuva Enni Henttonen.

Koulutukseltaan Enni on liikuntaneuvoja ja valmistuu keväällä liikunnanohjaajaksi Vierumäeltä Haaga-Helian Ammattikorkeakoulusta. Enni on aikaisemmilta kausilta tuttu kasvo caddiemasterin tiskin takaa. Juniorikoordinaattorina Ennin toimenkuvaan kuuluu seuran juniori- ja nuorisotoiminnan laadun kehittäminen ja määrän kasvattaminen. Hän on myös mukana junioreiden harrastustoiminnan ohjaamisessa ja toimii vastuuohjaajana mm. kesän juniorileireillä. Vaikka seuratukipäätös saadaan vasta huhtikuussa, työt on kuitenkin aloitettu maaliskuun alusta, jotta valmistelut ennen kauden alkua ovat mahdollisia. Golfliitto takaa työntekijän palkan tukipäätöksen saamiseen saakka.