05.09.2021 10:00
Kauden hcp +30 pelitapahtumat tänään päätökseen best ballin merkeissä
Sunnuntai käynnistyi iloisesti Aktivointitoimikunnan hcp + 30 pelitapahtuman merkeissä. Matalan kynnyksen kilpailu pelattiin tällä kertaa best ball -pelimuotona arvotuin peliparein.
Best ball on hauska tapa pelata pareittain, sillä se on eräänlainen henkilökohtainen joukkuepeli. Parin molemmat jäsenet pelaavat koko yhdeksän reikää omaa palloaan, mutta tuloskorttiin merkataan paremmin pelanneen pelaajan tulos. Kovasti tykätyt ja hyvätunnelmaiset tapahtumat ovat saaneet paljon kiitosta erityisesti siitä, että niihin on helppo tulla mukaan vaikka vasta-alkajana.
Kisan voiton veivät Jukka Hyytiäinen sekä Kari Lukkarinen tuloksella 44 lyöntiä. Toisen sijan nappasivat Liisa Lukkarinen ja Mervi Suominen, 47 lyöntiä.
Kolmanneksi sijoittuvat kilpailu-uransa alkutaipaleella olevat Miia Mikander ja Piia Virtanen 48 lyönnillä. Myös neljänneksi sijoittuneet Pentti Hirvonen ja Rauno Pulkkinen pelasivat saman tuloksen 48 lyöntiä.
Tasatuloksen ratkaisi matemaattinen ratkaisu, eli huomioon otettiin 6 viimeisen väylän tulos.
Syyskuun pelitapahtuma oli kauden viimeinen, mutta kaikki vasta-alkajat sekä kokeneemmat +30 tasoituksen omaavat golfarit ovat tervetuleita tapahtumiin myös ensi vuonna! Ohjattuja ysejä sekä muutamia ryhmätreenejä järjestetään vielä tulevien viikkojen aikana. Löydät tapahtumat tapahtumakalenterista.
Mukavaa loppukautta,
Aktivointitoimikunta