Ajanvaraus

Kauppa

Aloita Golf

Kalenteri

KGM monivuotiseen sopimukseen Srixonin kanssa

– ”Yhteistyön taustalla strategia, jolla haluamme kehittää monipuolisesti toimintaamme”

Kankaisten Golf haluaa jatkuvasti kehittää toimintaansa. Yksi uusista muodoista on juuri allekirjoitettu kolmivuotinen varustesopimus Srixonin kanssa, jota Suomessa edustaa maahantuojana AVR Import Oy. Srixonin lisäksi laaja-alaiseen yhteistyösopimukseen kuuluu myös muita golfin huippumerkkejä. Sopimuksen myötä seuran väkeä, muun muassa edustusjoukkue, puetaan jatkossa Cutter & Buckin vaatteisiin.

Kankaisten Golfin toimitusjohtaja Timo Tuominen on tyytyväinen solmittuun yhteistyösopimukseen.

– Yhteistyön taustalla on Kankaisten Golfin strategia, jonka avulla haluamme kehittää monipuolisesti Kankaisten golfyhteisön toimintaa. Haluamme tämän myötä ottaa kokonaisvaltaisesti askeleita eteenpäin, Tuominen sanoo.

Kankaisten Golfin rangealueeseen on panostettu viime vuosina. Lyöntipaikkojen lisääminen ja alueen kehittäminen on näkynyt myös rangen käyttäjien määrän kasvuna. Jatkossa range kantaa nimeä Srixon Range.

– Yhteistyö Srixonin kanssa on ikään kuin jatkumo rangen kehittämiselle. Olemme tämän ja viime vuoden aikana investoineet kohtuullisen paljon rangeen ja siitä on saatu runsaasti positiivista palautetta. Lyöntipaikkojen lisäämisen lisäksi olemme muun muassa vaihtaneet lyöntimatot, uusineet palloautomaatit, päivittäneet maksutavat sekä hankkineet lyöntikohteita, Tuominen luettelee.

Seuraava askel kehityksessä on pallojen vaihtaminen Srixoniin. Harjoitusalueiden kehittäminen ei kuitenkaan lopu tähänkään.

– Kehitämme harjoitusalueita jatkossakin, sillä kiinnostus harjoittelua kohtaan on kasvanut merkittävästi, Tuominen vahvistaa.

Srixon tulee näyttävästi esille myös Pro Shopissa, josta voi jatkossa hankkia itselleen Srixonin tuotteita ja varusteita.


AVR Import haluaa rakentaa kokonaisuuksia

​​​​​​​

AVR Import Oy on maahantuoja, jonka brändeihin kuuluvat muun muassa Srixon, Cleveland, Bagboy, Under Armour ja Cutter & Buck.

– Kokonaisuudeltaan tämä on varmasti Kankaisten Golfin laajin yhteistyökumppanisopimus, jossa kokonaispaketissa on mukana seura, yhtiö ja varusteiden maahantuoja. Yhteistyö näkyy myös monissa erilaisissa tapahtumissa, kuten esimerkiksi kilpailuissa. Meillä oli vahva halu löytää pitkäaikainen kumppani varustepuolelle ja nyt meillä sellainen on, Kankaisten Golfin Tuominen sanoo.

– Tavoitteenamme on rakentaa yhteistyöstä kestävä. Pystymme luomaan kokonaisuuksia, jotka eivät perustu liikaa yksittäisiin tuotteisiin, vaan kokonaisvaltaisiin ratkaisuihin. Yhteistyö on nyt lähtenyt liikkeelle ja lähivuodet näyttävät mihin suuntaan se muokkautuu, AVR Importin maahantuoja Antti Riihimäki kertoo.

Koronapandemia on asettanut runsaan vuoden ajan erilaisia haasteita ja se on näkynyt myös maahantuojan arjessa. Riihimäki kertoo, että tiettyjen tuotteiden saannissa on ollut ongelmansa. Nyt allekirjoitetulla sopimuksella on tarkoitus auttaa osapuolia pääsemään yli näistä pulmallisista tilanteista.

– Jos haasteita ilmenee, haluamme reagoida niihin. Tavoitteenamme on rakentaa malli, jossa hyötyvät kaikki loppukäyttäjästä lähtien, Riihimäki sanoo.

Kuluvan kauden kilpailukalenteriin on merkattu neljä kilpailua, joissa AVR Import brändeineen on mukana.

Kankaisten Golfin lisäksi AVR Import ja brändinsä on mukana muun muassa Linna Golfissa, Messilä Golfissa ja Nurmijärvi Golfissa.