Ajanvaraus

Kauppa

Aloita Golf

Kalenteri

LähiTapiola Tour ja RTV Oranssi Ysi

– viikkokisakausi käynnistyy toukokuun alussa

Kankaisten Golfin perinteiset viikkokisat käynnistyvät toukokuun ensimmäisellä viikolla. Ensimmäisenä vuorossa jo toistakymmentä vuotta ohjelmassa ollut LähiTapiola Tour, joka startataan keskiviikkona 5.5.2021. LähiTapiola Touria pelataan yhdessä sarjassa tasoituksellisena lyöntipelinä.

Aikaisemmista vuosista poiketen kisaa pelataan kahtena päivänä viikossa, lähtökohtaisesti keskiviikkoisin ja torstaisin. Toivomme tämän antavan entistä useammalle mahdollisuuden osallistua viikkokisaan. Samalla Lähitapiola Tour muuttuu avoimeksi viikkokisaksi, eli myös muiden seurojen jäsenet pääsevät kisaan mukaan. Osakilpailuja on 12 ja parhaimmat selviävät syyskuussa pelattavaan finaaliin ratkaisemaan kiertueen mestaruuden. Tänä vuonna finaali pelataan pelaajien toiveesta Kankaisissa, sunnuntaina 19.9.2021.

Tarkempi kisakalenteri löytyy mm. LähiTapiola Tourin sivuilta ja kilpailukalenterista.


Kaksi kautta pelattu viikkokisa RTV Oranssi Ysi käynnistyy tiistaina 11.5.2021. Oranssin Ysin osalta noudatetaan viikoittaisten pelien osalta tuttua kaavaa. Pelipäiviä on 12 ja osakilpailuja pelataan tasoituksellisena pistebogeyna kahdessa sarjassa, oranssilta teeltä. RTV Oranssi Ysi viikkokisa on myös kaikille avoin.

Tämän vuoden uudistus Oranssin Ysin osalta on finaali, jossa molempien sarjojen kuusi parasta ratkaisevat RTV Oranssi Ysin mestaruuden. Oranssi Ysin finaali pelataan sunnuntaina 29.8.2021.

Kisan pelipäivät löytyvät RTV Oranssin Ysin sivuilta ja kilpailukalenterista.


Tervetuloa kisaamaan!