Ajanvaraus

Kauppa

Aloita Golf

Kalenteri

LähiTapiola Tourille päivityksiä

Kaksi vuotta sitten LähiTapiola Tourille toteutettiin muutamia kokeiluluonteisia muutoksia viikkokilpailusarjan uudistamiseksi. Finaali siirrettiin Maskusta vieraskentille (2019 Niitvälja, 2020 Nordcenter) ja samassa yhteydessä finaaliin selviytyvien pelaajien määrää laskettiin. Lisäksi kilpailun palkintopottia tasattiin niin, että jo finaaliin selviytyneet saivat palkintonsa finaalimatkan muodossa. Kauden 2021 sarjaa suunniteltaessa haluttiin kuulla kisaan osallistuvien pelaajien ajatuksia muutoksista ja kahden viime vuoden osallistujille lähetettiin asiasta lyhyt kysely. Kyselyyn vastasi noin puolet kisaa pelanneista pelaajista, yhteensä 69, joten käyttöön saatiin hyvinkin kattava pelaajien näkemys.

Lähitapiola Tour 2019 Finaali pelattiin Niitväljassa Tallinnassa. Kärkikolmikko kuvassa: Keskellä voittaja Eevert Eeva, vasemmalla toiseksi sijoittunut Antti Eeva ja oikealla kolmanneksi pelannut Jouko Tiensuu.

Finaali palaa Kankaisiin, toinen pelipäivä käyttöön

Merkittävin muutos tulevalle kaudelle on se, että aikaisemman yhden pelipäivän (keskiviikko) sijaan, kisaa voi pelata jatkossa kahtena päivänä viikossa. Pelipäivät ovat pääsääntöisesti keskiviikko ja torstai, mutta poikkeuksiakin voi tulla. Tarkempi kisakalenteri julkaistaan myöhemmin maaliskuussa. Ensisijaisesti tähän malliin siirryttiin siitä syystä, että kaikki halukkaat pelaajat eivät ole saaneet pelikierrosta pelattua keskiviikon aikana kentän varausasteen ollessa melko korkea. Viikkokisa on myös jonkin verran ruuhkauttanut kenttää keskiviikkoisin. Lisäksi myös pelaajien antama palaute tuki tätä vaihtoehtoa, vaikka vanha mallikin sai lähes yhtä suuren kannatuksen pelaajilta.

Eniten kahden vuoden takaisista muutoksista on herättänyt keskustelua finaalin siirtäminen vieraskentälle. Palautetta on tullut niin puolesta kuin vastaankin. Pelaajien antamat vastaukset jakautuivat kyselyssä lähes tasan, mutta suositummaksi vaihtoehdoksi osoittautui kotikentän finaali. Ja näin ollen finaali tekee paluun Kankaisiin. Ajankohtaa on piirrelty lyijykynällä syyskuulle, mutta tämänkin osalta vahvistus tulee vasta kilpailukalenterin julkaisun yhteydessä.

Pelaajilta kysyttiin lisäksi siitä, kuinka monen pelaajan tulisi maksimissaan finaaliin päästä ja miten palkintopottia tulisi jakaa. Näiden osalta vastaukset olivat aika selkeitä. Kilpailun finaaliin pääsee tulevalla kaudella 20 parasta pelaajaa ja palkintoja jaetaan finaalissa hieman useammalle pelaajalle. Tarkemmat tiedot LähiTapiola Tourin osalta julkaistaan kilpailukutsun yhteydessä lähempänä kauden alkua.


Kankaisten Golf,

Kilpailutoimikunta

Kauden 2020 Lähitapiola Tour Finaali pelattiin Nordcenterissä ja voittaja ratkottiin 8 parhaan pelaajan joukosta.