23.04.2020 12:00
LähiTapiolalta holarituki junnuille!
Kankaisten Golf ja LähiTapiola Varsinais-Suomi ovat solmineet uuden yhteistyösopimuksen, joka syventää aiempaa pitkään jatkunutta yhteistyötä. LähiTapiolan nimeä kantavaa viikkokilpailua on pelattu Kankaisissa jo lähes 20 vuotta ja LähiTapiola Tour jatkuu vanhaan malliin myös tulevina kausina. Yhteistyön uutena muotona on junioreille suunnattu tuki, jota LähiTapiola maksaa kaikista Kankaisissa tehdyistä Hole-In-One suorituksista. Pelaajien osalta tämä siis tarkoittaa todellista win-win tilannetta, kun oman huippusuorituksen lisäksi ”holarista” kilahtaa junnutoimikunnan tilille 100€.
LähiTapiola Varsinais-Suomen liiketoimintajohtaja Raimo Rytö kertoo, että päätös yhteistyön syventämisestä oli helppo tehdä. ”Kankaisten Golfin toiminta on ottanut viime vuosina isoja kehitysaskeleita ja haluamme olla siinä kehityksessä myös osaltamme mukana. Ja kun meille esitettiin tätä uutta junioritoiminnalle suunnattua yhteistyömuotoa, niin siihen oli helppo vastata myöntävästi. Junioritoiminnan tukeminen on meille tärkeä asia ja kun se voidaan tehdä vielä hieman uudenlaisella mallilla, josta on iloa myös holarin tekijälle, niin se sopii oikein hyvin meidän pirtaan.”
Toimitusjohtaja Timo Tuominen mukaan myös Kankaisissa ollaan tyytyväisiä ja kun yhteinen sävel yhteistyön syventämiselle löytyi helposti. ”Asiat LähiTapiolan kanssa ovat sujuneet niin yhteistyön kuin vakuutusasioidenkin kanssa oikein hyvin, niin tietysti meillä oli halu jatkaa yhteistyötä. Ja kun nyt saadaan junioritoiminnan pyörittämiseen ja kehittämiseen oletettavasti lisää taloudellisia resursseja, niin olemme erittäin tyytyväisiä. Viime kaudella meillä tehtiin 20 ”holaria” ja nyt toivotaan luonnollisesti, että määrä kasvaa.”
Turun talousalueella toimiva LähiTapiola Varsinais-Suomi on alueen markkinajohtaja ja aktiivinen osa paikallista elinkeinoelämää. LähiTapiolassa panostetaan alan parhaaseen asiakaspalveluun, aivan kuten Kankaisissakin. LähiTapiola palvelee noin 90 000 asiakastaan tiiviin 12 konttorin palveluverkoston avulla, joissa työskentelee 130 vakuutus- ja finanssialan ammattilaista.