06.09.2026 19:09
Nelinpelimestaruuksissa tiukkaa vääntöä aina uusintarei'ille asti
Kankaisten Golfin nelinpelimestaruudet vuosimallia 2026 ratkottiin sunnuntaina 6.9.2026 puuskaisen tuulisessa syyssäässä. Naisten ja miesten sarjojen nelinpelimestaruus ratkaistiin vasta uusintarei'illä.
Jo perinteeksi muodostuneet seuran nelinpelimestaruuskisat saivat jatkoa myös pelikaudella 2026. Kilpailut käytiin kolmessa eri sarjassa: Miehet, Naiset ja Seniorit 60+. Kaikkien sarjojen kolme parasta paria palkittiin muistomitalein. Lisäksi sarjojen mestarit saivat kutsut kauden päättäjäisiin, jossa jaetaan myös kiertopalkinnot. Miehet pelasivat valkoiselta ja naiset siniseltä tiiltä. Seniorien sarjassa käytössä olivat miehillä sininen tii ja naisilla punainen. Kilpailu pelattiin kahden pelimuodon yhdistelmällä: greensome + foursome, tasoituksettomana lyöntipelinä.
Nelinpelimestaruuksien voittoa lähti tavoittelemaan ennätykselliset 60 peliparia. Kenttänä pelattiin yhdistelmää Kartano + Puisto. Etuysillä parit pelasivat greensomea, jossa kumpikin pelaaja lyö avauslyönnin, jonka jälkeen päätetään, kummalla pallolla jatketaan. Valitulla pallolla jatketaan vuorotellen lyöden aina reikään asti.
Takaysillä vaihdettiin pelimuotoa foursomeen, jossa lyödään samaa palloa vuorotellen. Pelipari päättää etukäteen kumpi pelaaja lyö aloituslyönnin ykköstiillä. Sen jälkeen palloa lyödään vuorotellen aina reikään asti. Seuraavan aloituspaikan avauslyönnin lyö pelaaja, joka ei edellisellä reiällä lyönyt avauslyöntiä. Toinen pelajaa lyö siis parittomien väylien avauslyönnit ja toinen parilliset.
Ajoittain kovastikin puhaltanut, puuskainen tuuli toi suurta lisähaastetta kilpailupäivään. Erityisesti pellonpuoleisilla väylillä tuuli kävi armottoman kovana. Haastavista tuuliolosuhteista huolimatta kentällä nähtiin onnistumisia ja iloista pelimieltä.
Seniorit 60+ sarjan pelaajat lähtivät kentälle ensimmäisenä. Viime vuoden hopeamitalistit Häkkinen Koskinen (Tapio Häkkinen & Juha Koskinen) lähtivät hakemaan voittoa. Palkintosijoista käytiin tiukkaa vääntöä pitkin kilpailupäivää, mutta lopulta yksi joukkue repi neljän lyönnin eron ennen toiseksi sijoittunutta parivaljakkoa. Voiton veivät Team Puolamäki (Ismo Puolamäki & Tuomo Heininen) tuloksella +4. Toista sijaa kirkastamaan lähteneet Häkkinen Koskinen eivät onnistuneet kirkastamaan mitalia kirkkaimpaan vaan sijoittuivat toiselle sijalle tuloksella +8. Matemaattisen erotuksen turvin kolmannelle sijalle sijoittuivat Team Asell (Marko Asell & Veikko Hyvölä) tuloksella +9.
Naisten sarjaan lähdettiin uudesta asetelmasta kun viime vuoden voittajaparivaljakko Toimostorotat (Enni Henttonen & Oona Vartiainen) eivät olleet mukana tämän vuoden kisassa. Kilpailupäivään lähdettiin siten ilman ennakkosuosikkien paineita. Kolmannelle sijalle itsensä pelasivat Team V & V (Veera Aalto & Vilma Väisänen) tuloksella +20. Naisten sarjan kärkikaksikko pelasi molemmat tasatulokseen +13 ennen uusintarei'ille lähtöä. Uusinnassa voitosta lähtivät kamppailemaan Team VaaleaVaara (Tiina Stenberg & Maria Soini) ja Shampanjaladyt (Eeva Määttä & Tarja Ahokas). Lopulta tiukka uusinta päättyi 6. jatkoreiälle kun Shampanjaladyt upottivat kilpailun ratkaisuputin.
Miesten sarjaan lähdettiin käänteisessä tasoitusjärjestyksessä, jossa pienimmän tasoituksen parit pelasivat viimeisenä. Viimeisenä kilpailuun starttasivat Toolbox (Sakke Siltala & Jaakko Rannanjärvi) sekä Zero Torque (Kasper Koskinen & Max Eronen). Tiukka ja todella tasainen voittokamppailu käytiin lopulta näiden kahden joukkueen välillä. Naisten sarjan tapaan myös miesten sarjassa voittaja ratkaistiin jatkoreikien myötä. Miesten sarjassa voitto ratkesi kuitenkin jo heti ensimmäisellä uusintarei'ällä kun Zero Torque upotti par putin, Toolboxin tehdessä reiälle bogin. Näin ollen Zero Torque vei mestaruuden nimiinsä!
Miesten sarjan kolmannesta sijasta käytiin myös todella tasaista vääntöä. Lopulta matemaattisen menetelmän turvin Malka/Kettunen (Juuso Malka & Marko Kettunen) parivaljakko sijoittui sijalle 3. tuloksella +6. Team KuKa muu Muka (Marko Kallinen & Roope Kurkijärvi) joutuivat siten tyytymään neljänteen sijaan.
Tulokset
Miehet:
1. Zero Torque (Max Eronen & Kasper Koskinen) +2
(1. jatkorei'ällä)
2. Toolbox (Sakke Siltala & Jaakko Rannanjärvi) +2
3. Malka/Kettunen (Juuso Malka & Marko Kettunen) +6
Naiset
1. Shamppanjaladyt (Eeva Määttä & Tarja Ahokas) +13 (6. jatkorei'ällä)
2. Team VaaleaVaara (Tiina Stenberg & Maria Soini) +13
3. Team V & V (Veera Aalto & Vilma Väisänen) +20
Seniorit 60+
1. Team Puolamäki (Ismo Puolamäki & Tuomo Heininen) +4
2. Häkkinen Koskinen (Tapio Häkkinen & Juha Koskinen) +8
3. Team Asell (Marko Asell & Veikko Hyvölä) +9
Kuvassa vasemmalta Tapio Häkkinen, Juha Koskinen, Ismo Puolamäki, Tuomo Heininen, Veikko Hyvölä & Marko Asell
Kiitos kaikille osallistujille ja suuret onnittelut palkituille!