26.01.2025 10:00
Petri Ahokkaalle Maskun Vuoden Seuratyöntekijä -palkinto Varsinais-Suomen Urheilugaalassa
Varsinais-Suomen Urheilugaala palkitsee vuosittain alueen parhaita urheilijoita ja liikunta-alan toimijoita. Kankaisten Golfin seuratoimija ja aktiivipeluri Petri Ahokas on palkittu Maskun Vuoden Seuratoimija -palkinnolla.
Kankaisten Golfissa pelattiin elokuun lopussa 2024 kentän historian ensimmäinen ammattilaiskilpailu Footjoy Finnish Swing by Kankaisten Golf, johon osallistui yli 130 pelaajaa. Kilpailu oli kolmipäiväinen. Seuratoimijamme Petri Ahokas toimi puheenjohtajana kilpailun järjestelytoimikunnassa, joka vastasi kilpailun järjestelyistä.
Petri palkittiin lauantaina 25.1.2025 Varsinais-Suomen Urheilugaalassa Maskun kunnan Vuoden Seuratyöntekijä -palkinnolla seuratyöstään Kankaisten Golfissa.
Titteli järjestelytoimikunnan puheenjohtaja oli Petrin kohdalla siinä mielessä harhaanjohtava, että hän oli myös se henkilö, joka käytti eniten tunteja kilpailun järjestelyihin. Petri teki mittavan määrän tunteja jo viikkoja ennen kilpailua suunnittelussa, kentän merkintöjen parissa ja oli kilpailupäivinä paikalla kirjaimellisesti aamuvarhaisesta iltamyöhäiseen. Petri osoitti tehtävän hoitamisessa erityisen vahvaa ammattimaisuutta, sitoutumista ja asennetta. Kaikki tämä ilman korvausta, rakkaudesta lajiin.
Kilpailun järjestelyt saivat runsaasti kiitosta niin Suomen Golfliitolta kuin kilpailijoiltakin ja iso osa tästä kiitoksesta kuuluu Petrille. Kilpailu lisäsi myös Maskun kunnan sekä Kankaisten Golfin tunnettuutta urheilupiireissä. Monet suomalaispelaajat pelasivat Kankaisissa ensimmäistä kertaa, vaikka pelivuosia saattoi olla takana jo useampi kymmenen.
Petrin kohdalla tämä yksittäinen kilpailu tänä vuonna ei ole kuin kirsikka kakun päällä. Petri on toiminut pitkään seuran kenttätoimikunnassa tehden merkittävän määrän vapaaehtoistyötä kentän kehittämisen eteen. Muutamana viime kautena Petri on ollut tuttu näky iltaisin kentällä ajelemassa golfauton kanssa milloin minkäkin väristen paalujen kanssa, tarkistamassa että kentän merkinnät ovat kunnossa. Ja Petrin tuntien, vapaaehtoistyön päättyminen ei ole lähiaikoina näköpiirissä.
Onnittelut vielä Petrille ansaitusta palkinnosta!