Ajanvaraus

Kauppa

Aloita Golf

Kalenteri

Sakke suuntaa kohti DP World Tourin karsintoja Tanskaan

Haastavan elokuun jälkeen Sakke Siltala kokee pelinsä olevan jälleen noususuunnassa. U.S. Amateurin ja Vierumäki Finnish Challengen opit ovat takataskussa, kun edessä ovat uran kannalta tärkeät DP World Tourin karsinnat Tanskassa.

Historiallinen viikko U.S. Amateurissa

Elokuuni alkoi yhdellä urani merkittävimmistä kokemuksista, kun osallistuin U.S. Amateuriin Philadelphiassa. Saimme Veikka Viskarin kanssa paikan kilpailuun finaalikarsintojen kautta, ja samalla teimme suomalaista golfhistoriaa. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun kaksi suomalaista pelasi samanaikaisesti tässä arvostetussa kilpailussa.

Aloitimme kilpailun Philadelphia Country Clubilla, jota pidettiin kilpailun kahdesta kentästä hieman helpompana. Emme kuitenkaan kumpikaan saaneet peliämme kunnolla käyntiin. Kenttä tarjosi mahdollisuuksia hyviin tuloksiin, mutta oma kierrokseni päättyi neljä yli parin ja Veikan seitsemän yli parin. Käytännössä löimme itsemme vaikeaan asemaan jo ensimmäisenä päivänä.

Seuraavana päivänä vuorossa oli legendaarinen Merion Golf Club. Veikka pelasi kolme yli parin, mutta omalta osaltani päivä oli erittäin vaikea. Väsyneen esityksen jälkeen tulokseksi jäi +10, mikä tarkoitti ennenaikaista kotimatkaa.

Tuloksellisesti kilpailusta jäi paljon hampaankoloon, mutta kokemuksena se oli ainutlaatuinen. Kentät näyttivät hyvin konkreettisesti, mitä maailman huipputason golf vaatii. Ne rankaisivat pienistäkin virheistä ja pakottivat pelaajan tekemään laadukkaita ratkaisuja jatkuvasti. Kun pelaa major-tason kentillä, pelin täytyy olla kunnossa. Tällä kertaa oma pelini ei ollut riittävän hyvä, ja tuloksena oli missattu cut.

Kesän viimeinen iso kilpailu

U.S. Amateurin jälkeen kesän viimeinen iso kilpailu oli Vierumäki Finnish Challenge. Kilpailu kuului kesän kohokohtiin, sillä pääsin pelaamaan jälleen yhdellä Suomen lempikentistäni kotiyleisön edessä.

Tuloksellisesti kilpailu ei kuitenkaan sujunut toivotulla tavalla. Kierrokset 73 ja 72 eivät riittäneet jatkoon, ja jouduin toteamaan, että nykyinen perustasoni ei vielä riitä tekemään tulosta tällaisissa kilpailuissa.

Erityisesti harmitti se, että vaikka olen pelannut Cooke-kentän lähes sata kertaa, en vieläkään onnistunut ratkaisemaan sitä HotelPlanner Tourin kilpailussa.

Vierumäen jälkeen päätin kuitenkin kääntää katseen nopeasti seuraavaan mahdollisuuteen.

Kilpailun jälkeisenä aamuna jäin Cooken rangelle lähes kolmeksi tunniksi etsimään vastauksia lyöntiini. Kävin läpi tekemistäni perusteellisesti ja yritin löytää syitä sille, miksi tulostaso ei vastannut odotuksiani.

Tuon harjoituspäivän jälkeen tekemiseen alkoi löytyä enemmän selkeyttä. Lyöntiin tuli jälleen järkeä, ja olen sen jälkeen kokenut oman pelini kehittyvän tasaisesti viikko viikolta. Vaikka tulokset eivät välttämättä kertoneet siitä vielä kilpailuissa, harjoituksissa suunta on ollut oikea.

Seuraavaksi DP World Tourin karsinnat

Nyt fokus on täysin DP World Tourin karsinnoissa, jotka alkavat huomenna tiistaina 22.9. Frederikshavnissa Tanskassa.

Elokuu oli minulle haastava kuukausi, mutta viimeisen kolmen ja puolen viikon aikana olen saanut peliäni parempaan kuntoon. Myös kroppa tuntuu huomattavasti paremmalta kuin vielä kesän lopulla.

Siksi lähden karsintoihin luottavaisena.

En näe mitään estettä sille, ettenkö voisi edetä toiselle karsintavaiheelle. Pitkän kilpailutauon jälkeen on myös yksinkertaisesti hienoa päästä jälleen kilpailemaan. Nälkä onnistumisille on kova, ja nyt on aika nähdä, mihin oma taso tällä hetkellä riittää.