Ajanvaraus

Kauppa

Aloita Golf

Kalenteri

Sport Service Summer Scramblessa huippusuorituksia

Hyvä sää sekä aina yhtä suosittu pelimuoto täytti kentän pelaajilla tänään Sport Service Summer Scramblen merkeissä.

Kenttä täyttyi aamulla, kun 56 joukkuetta lähti kilpailemaan voitosta Sport Service Summer Scramblessa. Pelimuotona oli kahden hengen pariscramble, 1/4-tasoituksin. Kilpailu startattiin yhteislähtönä Kartano + Puisto yhdistelmälle klo 9, ja vaikka hellettä ei saatu, pelattiin kilpailu pääosin aurinkoisessa säässä.

Vaikka kilpailussa käytettiin vain 1/4-tasoituksia, oli scramblen tulostaso tuttuun tapaan todella kova. Alle oman ihannetuloksensa pelasi jopa 32 paria, eli yli puolet pareista!

Kärjen järjestys vaihteli moneen otteeseen vielä viimeisillä reiillä, mutta lopulta voiton vei Timi Kolehmainen ja Valtteri Virtanen tuloksella -12. Kakkossijasta käytiin tiukka taisto kun sijoille 2-4 päätyneet joukkueet pelasivat kaikki samaan tulokseen -10. Pelitasoitusten perusteella toiseksi tuli Niko ja Juho Karttunen, kolmanneksi Juho Paukku ja Jami moislahti ja lopulta neljänneksi Tuomas Rannikko ja Joni Hakala.

Erikoiskilpailuja oli yksi, väylällä Puisto 1, jonka sponsorina oli Oxia Health Lab. Henkilökohtaisen lähimmäs lippua kilpailun voitti Kari Koskivainio, jonka pallo jäi avauslyönnin jälkeen vain 1,14 metrin päähän lipusta.

Vaikka palkintosijoille ei +7 pelitasoituksella pelanneet Sakke Siltala ja Matti Sankari päässetkään, palkittiin heidät huikeasta 59 lyönnin scratch-tuloksesta.

Tulokset:

1. Timi Kolehmainen, ja Valtteri Virtanen -12
2. Brothers Karttunen (Niko ja Juho Karttunen) -10
3. Jami Moislahti ja Jami Paukku -10
4. GG (Tuomas Rannikko ja Joni Hakala) -10

Oxia Health Lab Lähimmäs Lippua
Puisto 1: Kari Koskivainio 1,14 m