Ajanvaraus

Kauppa

Aloita Golf

Kalenteri

Sunnuntai Scramblen voitosta käytiin tiukkaa taistoa

Sunnuntai Scramblen voittajapariksi itsensä taistelivat Markus Korkeamäki ja Rami Blomqvist tuloksella -8. Voittajat palkittiin 250€ lahjakorteilla Sport Serviceen. Voitto ei kuitenkaan napsahtanut helposti, sillä kärki piti tasaisen tiukkaa tasoa ja voitto ratkaistiin pienimmän joukkuetasoituksen perusteella.

Suosittu Sunnuntai Scramble pelattiin pareina 1/4 leikatuilla yhteenlasketuilla tasoituksella. Kauden ensimmäisessä scramblessä oli paikkoja 60 parille, mitkä tuli täyteen nopeasti. Tuulisesta ja pienestä tihkutuksesta huolimatta 120 pelaajaa lähti innokkaina tavoittelemaan voittoa. Ensimmäiset joukkueet lähtivät liikeenteeseen kello 9:00 aikalähdöillä. Kilpailun yhteydessä tarjoiltiin osallistujille lounas yläkerran Sandy Cafe & Bistrossa.

Kilpailun tulostilannetta jännitettiin loppuun asti, sillä voitosta taistelu oli tasaisen tulista. Kolmelle parhaalle parille oli tarjolla palkintoja. Peräti neljä joukkuetta teki saman pelituloksen kärjessä, joten palkintosijat ratkaistiin joukkueiden slopen perusteella.

Tänään voittajatiimiksi kruunattiin Team Mara, jossa pelasi Rami Blomqvist ja Markus Korkeamäki. Toiseksi samalla tuloksella sijoittui Team Painalopommi (Roope Kouki ja Tomi Seppä) ja kolmanneksi Team Eloranta (Tuire ja Harri Eloranta). Lämpimät onnittelut palkituille!

Kilpailun TOP 5 parit:

1. Rami Blomqvist ja Markus Korkeamäki (-8)

2. Roope Kouki ja Tomi Seppä (-8)

3. Tuire Eloranta ja Harri Eloranta (-8)

4. Kaija Fabritius ja Kullervo Fabritius (-8)

5. Miikka Miettinen ja Patrick Perho (-7)

Lisäksi erikoiskilpailujen voittajille oli henkilökohtaiset palkinnot tiedossa. Väylällä kartano 4 oli lähimmäs Sandyn lippua erikoiskilpailu, missä lippu oli sijoitettu väylälle. Perinteiset lähimmäs lippua erikoiskilpailut miteltiin rei'illä Kartano 6 ja Kankas 9.

Erikoiskilpailujen tulokset:

Kartano 4: Petri Lamppu

Kartano 6: Benjamin Ahti (2,9 m)

Kankas 9: Mervi Suominen (0,65 m)

Sunnuntai Scramblen tuotoilla tuettiin junioritoimintaa. Mukana junioritoiminnan tukemisessa olivat Insinööritoimisto Aalto-Setälä, Kitola, Sport Service ja HK.

Suuri kiitos yhteistyökumppaneille sekä osallistujille!


​​​​​​​