Ajanvaraus

Kauppa

Aloita Golf

Kalenteri

Texas Scramble for Four päätti kilpailukauden

Sunnuntaina 25.10. pelattiin kauden 2020 viimeinen kilpailu: 18 reiän mittainen Texas Scramble for Four. Pelimuotoa pelattiin ensimmäistä kertaa Kankaisissa nelihenkisin joukkuein. Scramblet ovat olleet varsinkin syksyisin suosittuja ja niin tämäkin kisa, joka tuli hyvissä ajoin jo täyteen.

Aamu valkeni Kankaisissa viileässä ja sumuisessa kelissä. Kentän avaamista jouduttiin lykkäämään pakkasyön vuoksi, mutta onneksi ensimmäiset kilpailijat pääsivät starttaamaan kentälle suunnitelmien mukaan. Edeltävänä yönä siirrettiin kellot talviaikaan, joten päivä lyheni iltapäivästä ratkaisevalla tunnilla. Kaikki kilpailijat ehtivät kuitenkin pelata kierroksensa ennen pimeyden laskeutumista.

Kilpailu pelattiin nimensä mukaisesti neljän hengen Texas Scramblena, Vanhalla 18 reiän kentällä tasoituksellisena lyöntipelinä. Joukkueen tasoituksessa huomioitiin pelaajien pelitasoitus paremmuusjärjestyksessä kertoimella 0,20, 0,15, 0,10, ja 0,05. Eli joukkueen pienimmällä tasoituksella pelaavan tasoituksesta huomioitiin suurin osuus (20%) ja suurimmalla tasoituksella pelaavan tasoituksesta pienen osuus (5%). Lisäksi erikoiskilpailuna pelattiin lähimmäs lippua Kankas 9. väylällä. Kilpailu oli lopulta todella kovatasoinen ja tasainen.

Palkitut:

  1. Joukkue Hyvölä Veikko, Korpi Raimo, Kuninkaanniemi Juha, Rannila Pekka, tuloksella 59
  2. Joukkue Anttonen Timo, Juhakoski Petri, Keskikallio Reino, Vartiainen Markku, tuloksella 60
  3. Joukkue Lehtonen Aku, Lehtonen Matias, Suvanto Jussi, Äikäs Rami, tuloksella 60


Lähimmäs lippua Kankas 9.: 0,54m Petri Juhakoski

Texas Scramblessa kaikki joukkueen pelaajat lyövät tiiltä ja avauksien jälkeen joukkue valitsee mielestään parhaimmassa paikassa olevan pallon. Tämän jälkeen muut joukkueen pelaajat pelaavat siitä paikasta, eli se kenen pallo valittiin, jättää seuraavan lyönnin välistä. Näin jatketaan reikään saakka.

Voittajajoukkue vasemmalta Juha Kuninkaanniemi, Pekka Rannila, Veikko Hyvölä, Raimo Korpi