Ajanvaraus

Kauppa

Aloita Golf

Kalenteri

Vauhdikas paluu Suomeen - Sakke Siltalan blogi

Kolmas vuosi collegessa sai oikeanlaisensa päätöksen Kaliforniassa pelatuissa NCAA DI finaaleissa toukokuun lopulla. Ajattelin, että pääsen huilaamaan hetkeksi kotiin, mutta toisin kävi. Peli kuitenkin kulki.

Sakke ja EM-pronssimitali

Kolmas vuosi sujui erinomaisesti collegessa, joka sai oikeanlaisensa päätöksen Kaliforniassa pelatuissa NCAA DI finaaleissa toukokuun lopulla. Ajattelin, että pääsen huilaamaan hetkeksi kotiin ja että kesälomaa saisi pitää edes hetken. En kuitenkaan ajatellut, kuinka rankkaa seuraava kuukausi tulisi olemaan.

Hektinen kotiinpaluu

Eletään toukokuun viimeisiä päiviä, kun lentokone laskeutui kuin laskeutuikin Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Oli haastavaa tulla Kalifornian täydellisestä säästä takaisin kylmään Suomeen, mutta vielä kylmempää tulisi olemaan seuraavissa kisoissa Skotlannissa.

En saanut palautua aikaerosta kuin vajaan viiden päivän verran, kun katseet olivat suunnattuna St Andrewsin kentille, golfin syntypaikkaan ja St Andrews Links Trophyn viivalle. Harjoituskierrokset sujuivat ihan mukavasti, vaikka mielikuvitus griinien ympärillä hieman puuttui täysin erilaisen golfin vuoksi. Bermudalla kun joutuu lyömään pallon aina perille ilmassa, oli lag puttaaminen ja griinin ulkopuolelta muun kuin sen nostavimman mailan käyttö ihan hukassa. Tuloksena erittäin pettynyt turnaus, joka päättyi missattuun cuttiin.

Taas mentiin.. Suunta kohti The Amateur Championshipiä

Eipä siinä hirveästi aikaa mennyt, kun oli seuraavien kisojen vuoro. Muutama päivä huilia kotona ja nokka kohti ehkä kauden isointa kilpailua, The Amateuria.

Kisaan lähdettiin isohkolla suomalaisporukalla, mutta vain minä ja Veikka Viskari selvitimme tiemme jatkokierroksille. Ensimmäisen reikäpeliottelun tekeminen oli melko kamalaa ja ottelu venyi aina viimeiselle reiälle, jossa par riitti reiän sekä ottelun voittoon.

Toisen kierroksen tekeminen oli aivan päinvastaista ja bogey free -4 ensimmäisen 14 reiän aikana sinetöi ottelun minun hyväksi 5&4. Olotila ei kuitenkaan ollut hyvä ja kävin fysioterapeutin käsittelyssä ennen seuraavaa ottelua. Jatkuva matkustaminen ja collegesta jatkunut kilpailuputki harkkapäivineen oli saanut oikean lonkan aivan jumiin. Edes fyssarin käsittely ei auttanut ja lyöminen oli melko tuskaa.

Kolmannen kierroksen ottelu ei kuitenkaan kaatunut siihen, vaan tajuttoman huonot bogeyt takaysin alussa käänsi ottelun päälaelleen ja turpaan tuli 4&3. Kaiken kaikkiaan erittäin onnistunut viikko yhdessä maailman arvostetuimmassa amatöörikilpailussa.

Henkilökohtaiset EM-kisat Helsingborgissa

Jälleen kerran teki mieli huilata, sillä olin henkisesti ja etenkin fyysisesti loman tarpeessa. Ei siinä ehtinyt oikeastaan kuin purkaa matkalaukku ja pakata se uudestaan, sillä puolentoista päivän ”levon” jälkeen oli katseet käännetty Ruotsissa pelattavia henkilökohtaisia EM-kisoja kohti.

Helsingborgin kova tuuli sopi minulle, sillä tiesin sen antavan minulle edun muita kilpailijoita vastaan. Olen tottunut pelaamaan vaikeissa olosuhteissa ja Ruotsissa pelaaminen tuntui kotoisalta. Ensimmäiset kaksi päivää sujuivat odotetulla tavalla ja olin kilpailun johtopaikalla ilman isompia ongelmia. Kolmas päivä osoittautui kuitenkin haasteelliseksi ja yhdeksännen väylän turha kolmen putin tupla tiputti sijoitustani runsaasti. 75 tauluun ja viimeiseen päivään lähdettiin yhden lyönnin takamatkalta.

Viimeinen päivä sujui melko mallikkaasti ja tiesin pelaavani voitosta koko päivän. Pelikaverini ja myös kilpailun voittaja Filip Jakubcik ei tehnyt koko päivänä yhtään virhettä ja minun tehtyäni bogey väylälle 16, tiesin pelin olevan ohi. Myös väylän 18 bogey himmensi mitalin väriä hopeisesta pronssiseen, mutta EM-pronssia ja henkilökohtainen EM-mitali Suomeen ensimmäistä kertaa miehissä sitten Panu Kylliäisen vuonna 2000.

Vierumäki Finnish Challenge - Sakken debyytti Hotel Planner Tourilla 14.-17.8.2025

Seuraavassa blogissa Sakke kertoo EM-kisojen jälkeisestä kesäkaudesta, harjoitusjaksosta ja kisatunnelmista Vierumäellä pelattavan Hotel Planner Tourin eli Euroopan miesten haastajakiertueen kisasta.

Sakken peli on sujunut mallikkaasti ja hän on onkin yksi kisan seuratuista suomalaisnimistä.

Kisan ennakkotunnelmia voit lukea mm. tästä artikkelista Vierumäki Golfin sivuilla.