Ajanvaraus

Kauppa

Aloita Golf

Kalenteri

Yhdeksän vuotta ladykapteenina toiminut Tarja Ahokas: ”Aika antaa viestikapula eteenpäin.”

Naistoimikunta risteilyllä loppusyksystä 2019. Tarja Ahokas kolmas vasemmalta.

Naistoimikunnan puheenjohtajana (ladykapteeni) yhdeksän vuotta toiminut Tarja Ahokas jättäytyy pois tehtävästä kauden päätteeksi. Tarja on ollut mukana Kankaisten Golfin seuratyössä jo lähes kahden vuosikymmenen ajan. Näistä viimeiset yhdeksän vuotta hän on toiminut naistoimikunnan puheenjohtajana ja siten myös Kankaisten Golf ry:n hallituksen jäsenenä. Vaikka Tarja jättää hallitustehtävät, hän jatkaa silti seuratoiminnassa muutoin mukana. Se on hienoa kuulla! Haastattelimme Tarjaa muutoksen kynnyksellä.

Millainen golfharrastaja olet?

Aloitin golfin vuonna 2000 ja siitä asti olenkin ollut aktiivinen harrastaja. En aloittaessani pitänyt golfia urheiluna, joten yllätyin alkeiskurssilla golfin koukuttavuudesta. Golf olikin haastavaa ja golfissa on paljon mahdollisuuksia pärjätä omalla tasollaan. Lähdin seuratoimintaan mukaan pari vuotta myöhemmin. Pelasin ennen vesipalloa ja lentopalloa, joten joukkuelajit oli mun juttu ja seuratoiminnassa pääsee tekemään porukassa.

Montako kierrosta pelasit kaudella 2020?

Pelasin noin 70 kierrosta, joista reilu 50 omalla kentällä. Jalkavaivat vähän häiritsivät pelaamista.

Mikä on ollut parasta naistoimikunnan puheenjohtajan / ladykapteenin tehtävässä?

Parasta tehtävässä on varmaan se, että on päässyt tutustumaan helpommin uusiin golffareihin ihan luontaisesti tehtävien ja tapahtumien järjestämisen vuoksi omalla kentällä ja myös vieraskentillä.

Paras muisto seuratoiminnasta näiltä vuosilta?

Varmaankin naisten pelimatkat alkukesästä ja ehkä niistä vielä parhaana matkat Ahvenanmaalle. Siellä pelattiin golfia, syötiin hyvin, saunottiin ja uitiin meressä. Toivon mukaan joskus päästään uudelleen sinne.

Tarjan terveiset Kankaisten jäsenille:

Kiitos näistä kaikista vuosista, jotka olen saanut toimia ladykapteenina. Minun on aika siirtyä takavasemmalle ja toivottaa uusi tekijä tervetulleeksi vetämään naistoimikuntaa. Kaikki yhdeksän vuotta ovat olleet erittäin mukavia ja antoisia. Vaikka välillä on tuntunut, että hommaa on paljon, yhdessä toimikunnan kanssa tehden kaikesta on suoriuduttu.

Vuosien varrella toiminta on muuttunut ja kehittynyt. Etenkin viime vuosina on kokeiltu järjestää kaikenlaista leppoisaa toimintaa ja tapahtumaa. Toivon, että naisille on löytynyt näistä tapahtumista paljon iloa ja uusia kokemuksia. Suuri kiitos kaikille nykyisille ja aiemmille toimikunnan jäsenille hyvästä ja antoisasta yhteistyöstä näiden vuosian aikana!

Toivotan uudelle naistoimikunnan vetäjälle ja toimikunnalle rohkeaa tekemistä!


Kankaisten Golf kiittää Tarjaa kuluneista vuosista seuratyön parissa ja toivomme, että hän jatkaa vielä pitkään mukana toiminnassa.


Kankaisten Golf ry:n syyskokouksessa 2.12. asialistalla on mm. valinnat seuran hallitukseen. Erovuorossa ovat hallituksen puheenjohtaja Timo Vainio, naistoimikunnan puheenjohtaja Tarja Ahokas, valmennustoimikunnan puheenjohtaja Mirva Laaksonen sekä senioritoimikunnan puheenjohtaja Martti Virtanen. Tarjan lisäksi Timo Vainio ja Martti Virtanen ovat ilmoittaneet etteivät ole käytettävissä jatkokaudelle.

Mikäli olet kiinnostunut edellä mainituista tehtävistä ja hallitustyöskentelystä, ota yhteyttä toiminnanjohtajaan sähköpostilla timo.tuominen@kgm.fi 17.11. mennessä. Ehdokkaat esitellään seuran verkkosivuilla ennen kokousta, jotta jäsenistöllä on riittävästi aikaa ja taustatietoa päätöksen tekemiselle.