Ajanvaraus

Kauppa

Aloita Golf

Kalenteri

Sunnuntai Scramblen voittoon Penttinen ja Enckelman

Jo neljättä vuotta putkeen järjestettiin Sunnuntai Scramble, jonka tuotoilla tuetaan Kankaisten Golfin junioritoimintaa. Mukana juniorityötä tukemassa Insinööritoimisto Aalto-Setälä.

Scramblekausi avattiin 24.5. jälleen Sunnuntai Scramblella. Täydet 60 joukkuetta, eli 120 pelaajaa, lähtivät kilpailemaan voitosta kenttäyhdistelmällä Puisto + Kankas kahden hengen scramble -kisassa. Tuulinen sää toi lisä haasteita pelaajille, mutta he eivät tuulesta hätkähtäneet, sillä kisassa nähtiin huikeita tuloksia. Voitosta käytiin tiukkaa kamppailua loppuun asti, ja lopulta voiton vei Penttinen & Enckelman tuloksella -9.

Kilpailu oli todella tiukkaa koko päivän ajan joka sijalla, sillä kolmen parhaan joukko päätyi samaan tulokseen ja heidän lopulliset sijoitukset erottuivat vain pelitasoituksella. Toiseksi ylsi joukkue J&R, eli Joonas Lundström ja Rodi Prauda. Kolmatta sijaa tähdittivät Team Koivutien Rami Blomqvist ja Riitta Rosio. Neljännen ja viidennen välillä slope oli myös ratkaiseva tekijä, sillä Tutkapari, Niklas Hietikko ja Enni Henttonen, jotka tulivat neljänsiksi, päättivät kierroksensa samaan -8 kuin Team Varapallon Harri Sillanpää ja Timi Kolehmainen.

Kilpailun voittajille oli luvassa huikea palkinto: 200€ lahjakortit Sport Serviceen. Kaikkiaan 5 parasta paria palkittiin huikein palkinnoin.

Kisassa oli myös kaksi lähimmäs lippua -kilpailua, joiden voittajiksi tiensä selvittivät Janne Mäkelä ja Daniel Helle. Mäkelä voitti erikoiskilpailun väylällä Puisto 5, mihin hän ylsi lyömällä pallon 2,55 metrin päähän lipusta. Toisella erikoiskisaväylällä Helle iski pallon vain 33 senttimetrin päähän lipusta ja kirjasi joukkueelleen ansaitun birdien korttiin. Heidän mukaansa lähti Cutter & Buckin lippalakit ja bägipyyhkeet.

Scramble on 2-4 hengen joukkuekilpailu. Kilpailumuodossa kaikki joukkueen pelaajat lyövät avauslyönnin, jonka jälkeen päätetään, kenen pallolla jatketaan. Valitun pallon paikasta jatketaan niin, että kaikki joukkueen pelaajat lyövät omat pallonsa. Näin jatketaan aina reikään asti.

Top 5:

1. Jarno Penttinen ja Peter Enckelman -9
2. J&R (Joonas Lundström ja Rodi Prauda) -9
3. Team Koivutie (Rami Blomqvist ja Riitta Rosio) -9
4. Tutkapari (Niklas Hietikko ja Enni Henttonen) -8
5. Team Varapallo (Timi Kolehmainen ja Harri Sillanpää) -8

Erikoiskilpailut:
Lähimmäs lippua - Puisto 5: Janne Mäkelä 2,55 m
Lähimmäs lippua - Kankas 6: Daniel Helle 0,33 m


Onnittelut palkituille ja kiitos kaikille osallistuneille!