Ajanvaraus

Kauppa

Aloita Golf

Kalenteri

Jari Laukkasesta Kankaisten GolFIn toimisto- ja tapahtumapäällikkö

Kankaisten Golfin toimisto saa marraskuussa kaivattuja lisäresursseja, kun Jari Laukkanen aloittaa Kankaisissa toimisto- ja tapahtumapäällikkönä. 47-vuotias Laukkanen omaa yli 20 vuoden kokemuksen liikunta-alan liiketoiminnan tehtävistä asiakaspalvelusta hallintoon. ”Toimintamme on kasvanut viime vuosina voimakkaasti ja lisäresurssin tarve toimistolle on ollut akuutti. Haluamme jatkossakin panostaa toiminnan kehittämiseen ja Jarin tulon myötä organisaatioon saadaan uusia tuulia myös golf-alan ulkopuolelta. Jarilla on pitkä ja monipuolinen tausta liikunta-alan tehtävistä ja siitä kokemuksesta on meille varmasti hyötyä.”, toteaa Kankaisten Golfin toimitusjohtaja Timo Tuominen.


Laukkasen golftausta on verrattain lyhyt, mutta viime vuosina Jari on ollut tuttu kasvo Kankaisissa niin pelaamisen kuin toimikuntatyöskentelynkin kautta. Vaikka Laukkanen tunnetaankin ennen kaikkea aktiivisena tekijänä, niin taustalta löytyy myös vankka kokemus toimintojen kehittämisestä. ”Kankaisissa on ollut vahva tekemisen meininki ja sitä kautta asiat ovat kehittyneet vauhdilla. Kun jokin aika sitten selvisi, että työskentely Maskussa voisi olla mahdollista, niin keskustelut ovat sen jälkeen edenneet suotuisasti ja yhteinen sävel löytyi melko nopeasti. Golf on toimialana erityisen kiinnostava ja kun siihen lisätään Kankaisissa vallitseva huikea yhteishenki, niin lähden innolla mukaan.”, maalailee Laukkanen tyytyväisenä uudesta pestistään.

Laukkasen rekrytoinnin jälkeen toimistossa työskentelee kolme päätoimista työntekijää. Oona Vartiainen jatkaa vt. palvelupäällikkönä ja Oonan vastuualueeseen kuuluu mm. taloushallinto, osakasasiat, markkinointi, asiakaspalveluhenkilöstön johtaminen ja seuratoiminnan kehittäminen. Laukkasen vastuualueita ovat mm. tapahtumien organisointi markkinoinnista toteuttamiseen, viestintä, jäsenasiat sekä järjestelmäkehitys. Toimitusjohtaja Timo Tuominen näkee yhteisön kehittyvän myös jatkossa. – ”Meillä on nyt mielestäni oikein hyvä tiimi kasassa. Jarilla ja Oonalla on omat vahvuutensa, mutta heillä on kummallakin monipuolinen osaaminen ja sitä kautta pystyvät myös tarvittaessa sijaistamaan toinen toisiaan. Ja kun molemmilla on myös vahva halu kehittää toimintaa, niin hyvältä näyttää.”